Pentikin paluu Napapiirille

Rovaseudun Markkinakiinteistöt Oy palvelupäällikkö Risto Saukkoriipi on tyytyväinen, että sai neuvoteltua Pentikin Napapiirille vuokralaiseksi.

Saman katon alla osoitteessa Joulumaantie 1 on nyt vahvoja suomalaisia brändejä.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

lähde Visit Rovaniemi, kuvaaja Jenny Silvennoinen

Pentikin myymälä Napapiirille

Pienillä muutoksilla tiloista saatiin myymäläkäyttöön toimiva kokonaisuus. Myymälän myötä Pentik teki paluun Napapiirille, sillä Pentikillä on ollut liike Napapiirillä 1980-luvun sekä 1990-luvun vaihteessa. Uuden myymälän avajaisia Napapiirillä vietettiin helmikuun 18. päivä.

Risto Saukkoriipi kyseli ensimmäisien kuukausien kokemuksia uudesta myymälästä Pentikin toimitusjohtajalta. Riikka Wulff totesi, että Pentik on ollut tyytyväinen tiloihin sekä asiakasmääriin ensimmäisien kuukausien aikana ja tulevaisuuden näkymät ovat hyvät.

 

 

Pentik – kotien kaunistaja jo puoli vuosisataa

Kaikki alkoi nuoren kaunottaren rohkeasta haaveesta, elää unelmaansa Lapin sydänmailla. Nyt jo yli 50 vuotias Pentik sai aikanaan alkunsa taiteilija Anu Pentikin intohimosta saveen. Juhlavuoden kunniaksi Pentik toteutti Saven Tarina minidokumentin, joka kertoo hurmaavan ja rouhean suomalaisen menestystarinan taiteilijan, materiaalin sekä Pohjoisen ympäristön vuosikymmenten yhteisestä matkasta.

Pentik on ikoninen tarina suomalaisesta sisusta ja osaamisesta, ehtymättömästä elämänjanosta ja taiteen palosta. Suomalainen ei voi olla vaikuttumatta tästä perheestä ja yhdessä tekemisen voimasta. Pentik on kaunistanut koteja ja valloittanut sydämiä jo puolen vuosisadan ajan.

Lähde Visit Rovaniemi


Jaa sivu eteenpäin

Muita uutisia