Täydellinen paikka

Kaunis Koti Wilhelmiina on avannut myymälänsä Koskikadulle Aalto-kiinteistössä. Oulussa 18 vuotta toiminutta perheyritystä on kosiskeltu laajentamaan toimintaansa eri puolille Suomea, mutta vasta korona-aika sai tekemään päätöksen.

Kaunis Koti Wilhelmiina on avannut myymälänsä Koskikadulle Aalto-kiinteistössä. Oulussa 18 vuotta toiminutta perheyritystä on kosiskeltu laajentamaan toimintaansa eri puolille Suomea, mutta vasta korona-aika sai tekemään päätöksen.

– Sisustus- ja vaateliike on kivijalkaliike. Mietimme erilaisia vaihtoehtoja paikkakunniksi, ja Rovaniemi tuntui vireältä ja houkuttelevalta. Sen jälkeen ryhdyimme kartoittamaan tiloja, yrittäjä Minna Jylänki kertoo.

Minna ja Esko Jylänki tutustuivat kaupungin vuokratarjontaan ja myytäviin kohteisiin, mutta mikään ei heti tuntunut sopivalta sisustus- ja vaatemyymälälle.

Sitten kauppakeskuksen yrittäjä vinkkasi kävelykadun mahdollisuuksista.

– Löysimme Koskikadulta meille lähes täydelliset tilat, jotka vaativat vain pientä fiksausta eli lähinnä teippauksia ja pintasiivouksia, Minna Jylänki sanoo.

Esko ja Minna Jylänki ovat tyytyväisiä Rovaniemen Markkinakiinteistöjen toimintaan.

– Vuokrasopimus tehtiin nopeasti, yksityiskohdat on hoidettu puhelimitse tai WhatsAppilla. Sama henkilö on hoitanut kaikki asiat, neuvonut ja opastanut monissa käytännön asioissa, kuten löytämään meille sopivat markkinointikanavat he toteavat.

Kaunis koti Wilhelmiinan pääliike on siirtymässä Oulussa Rotuaarille uusiin tiloihin. Yrityksen sydän on siellä, mutta Rovaniemelle on luvassa runsaasti tuotteita. Lisäksi yrityksen verkkokauppa palvelee asiakkaita.

– Meillä on ihania sisustustuottaita, hollantilainen Riviera Maison on laatubrändimme ja tietenkin bohoa, pienhuonekaluja, astioita ja koriste-esineitä, Minna Jylänki listaa.

Jylängin pariskunnalle luonnonmateriaalit ovat tärkeitä. Siksi myymälässä on laadukkaita naistenvaatteita.

– Pellava on tullut jäädäkseen Suomeen. Vaatemallistossamme on pellavaa tarjolla kaikkina vuodenaikoina. Ja tietenkin koruja ja italialaisia nahkalaukkuja.

Pariskuntaa ei pelota avata liikettä korona-aikana, sillä jossakin vaiheessa tilanne helpottuu.

– Rovaniemen matkailijamäärät kääntyvät vielä kasvuun, mikä tuo asiakkaita myös kävelykadulle. Meillä molemmilla on paljon työvuosia vielä edessä. Kun jokin idea tuntuu hyvältä, siihen on nopeasti tartuttava. Rovaniemen myymälän perustaminen oli nyt ajankohtaista.

https://kauppa.kauniskotiwilhelmiina.net/fi


Jaa sivu eteenpäin